9Solutions

Hae sivustolta Languages Extranet › Smooth ›
 
 

9Solutions-järjestelmä sujuvoittaa kotihoidon työtä Oulussa

Oulun kotihoito – kokemuksia 9Solutions-ratkaisusta

Jokaisella ikäihmisellä on oikeus hyvään hoivaan ja virikkeelliseen elämään. Liian usein laadukkaan kotihoidon haasteena on resurssien kuluminen turhiin asioihin: heikkoon viestintään, aiheettomiin hälytyskäynteihin ja tiedon puuttumiseen.

Neljä vuotta sitten Oulun hyvinvointipalveluissa tehtiin suunnitelma ikäihmisten kotihoidon kehittämisestä. Syksyllä 2018 kaupunki otti kotihoidon turvapalveluissa käyttöönsä 9Solutions-kotihoidon palvelualustan sekä uutta teknologiaa kotona asumisen tueksi ja turvaksi.

Kaikkien kaupungin turvapalvelujen piirissä olevan lähes 1300 asiakkaan perinteiset turvapuhelimet ja ovivahdit vaihdettiin ja tilalle asennettiin uudet älykkäämmät laitteet. Uuteen järjestelmään kuuluvat myös Smooth-tilannekeskusohjelmisto ja Smooth-Lite mobiilisovellus kotihoidon henkilöstölle sekä aktiivisuusseuranta. Uudistuksen tavoitteena on parantaa kotona asuvien ikäihmisten ja muiden kotihoidon palvelujen piirissä olevien asiakkaiden turvallisuutta, mutta myös helpottaa kotihoidon henkilöstön työtä.

Kokonaisvaltainen kotihoidon palvelualusta tukee ikääntyneen itsenäistä elämää omassa kodissa ja helpottaa kotihoidon työtä. Järjestelmään kuuluu turvapuhelimen lisäksi turvaranneke, etähoiva- ja etämittausratkaisut, älykäs poistumistunnistin sekä aktiivisuusseuranta.

Tehokas tiedonkulku parantaa palvelun laatua

Turvapalvelujen uudistamisesta vastannut kaupungin hyvinvointipalvelujen kehittämiskoordinaattori Sirpa Saarela sanoo, että kotihoidon henkilökunta on ollut hyvin tyytyväinen 9Solutions-palvelualustaan. Kiitosta ovat saaneet erityisesti tilannekeskusohjelmisto sekä hoitajien älypuhelimissa toimiva mobiilisovellus. ”Ratkaisu on huomattavasti sujuvoittanut asiakkaiden parissa toimivien hoitajiemme työtä”, hän toteaa.

”Aiemmin kaikki puhelut vastaanotti ulkopuolinen palveluntarjoaja, joka ohjasi hälytykset tarvittaessa meidän auttamispartiollemme. Nyt kaikki puhelut tulevat suoraan 24/7 meidän omalle työntekijällemme”, selventää kehittämiskoordinaattori Sirpa Saarela.

Asiakkaan kotiin saapuessaan hoitaja – tai turva-auttaja – lähettää mobiilisovelluksensa avulla tiedon kohteessa olostaan ja pois lähtiessään kuittaa hoitaneensa tilanteen. Näin hälytyskeskuksen hoitajalla sekä muilla turva-auttajilla on jatkuvasti ajantasainen käsitys tilanteesta.

Turvapartiossa työskentelevä lähihoitaja Pekka Haipola kehuu toimintamallia. ”Uudessa systeemissä meillä on nyt tiivis yhteistyö hälytysten vastaanottajan ja turvapartion välillä. Lisäksi soittajan osoite näkyy monitorissa tarkasti kartalla, ja työntekijä voi tarvittaessa soittaa takaisin asiakkaan turvapuhelimeen mobiilisovelluksen avulla.”

Älyteknologialla lisäturvaa ja kustannussäästöjä

”Turvahälyttimet ovat entistä älykkäämmät. Nyt laitteen taustajärjestelmästä näkee vaikkapa sen, onko turvapuhelimen töpseli vahingossa irronnut. Lisäksi puhelimissa on valmiina kahden operaattorin tukemat SIM-kortit, mikä lisää toimintavarmuutta”, vertaa Sirpa Saarela. Useisiin ikäihmisten asuntoihin on myös asennettu 9Solutions Oy:n älykkäät poistumisvahdit, jotka eivät enää hälytä kaikista ovenavauksista, vaan ainoastaan asukkaan poistuessa huoneistosta.

”Kerrostaloissa asuvat ikäihmiset avaavat usein huoneistonsa oven, kun rappukäytävästä kuuluu ääniä. Aikaisemmin jokainen ovenaukaisu tuotti hälytyksen, joka puolestaan johti käyntiin asiakkaan luona. Uuden tekniikan myötä turvapartion tarkastuskäynnit ovat vähentyneet, mikä näkyy myös mukavalla tavalla monen asiakkaan laskussa”, sanoo Saarela.

Älykäs poistumisvalvonta tunnistaa asiakkaan poistumisen ja hälyttää siitä

Sensorit ja data-analytiikka hoidon ja päätöksenteon tueksi

Ikäihmisillä muistitoiminnot ovat usein heikentyneet, jolloin myös taito hälyttää apua rannekkeen avulla saattaa unohtua. Apuna tilanteissa ovat huoneistoihin asennetut sensorit, jotka seuraavat asukkaan aktiivisuutta ja vuorokausirytmiä ja hälyttävät mikäli rutiineissa tapahtuu jokin poikkeama.

”Aktiivisuusseurannan avulla voimme huomaamattomasti varmistua, että kaikki on asiakkaan kotona kunnossa. Sensorit tuovat apua esimerkiksi tilanteeseen, Jos asukas on esimerkiksi kaatunut yöllisellä vessareissullaan, eikä makuuhuoneen sensori havaitse vuoteeseen paluuta, järjestelmä tekee hälytyksen automaattisesti”, valottaa Sirpa Saarela.

Kaikki kotihoidon toiminnot ja laitteet samassa järjestelmässä

Jatkossa 9Solutions-palvelualusta tuo Oulussa kaikki kotihoidon palvelut niin sanotusti saman katon alle, mikä mahdollistaa palveluiden entistä asiakaslähtöisemmän järjestämisen ja tehokkaamman resurssoinnin.

”Toiminnan käynnistäminen on osa kotona asumisen vahvistamisen strategiaa. Keskuksen toimintaa kehitetään jatkuvasti, ja tulevaisuudessa siihen liitetään esimerkiksi koti- ja omaishoidon asiakaspuhelut sekä ateriakeskeytysten vastaanotto asiakkaan sairaalareissun tai muun poissaolon ajaksi”, sanoo Oulun kaupungin vanhustyön johtaja Anna Haverinen. On tärkeää, että ikäihmiset selviäisivät mahdollisimman itsenäisesti mahdollisimman pitkään.

Tutustu muihin asiakastarinoihimme

Henkilökunta on ollut tyytyväinen ratkaisuun; se on koettu nykyaikaisena ja helpottavan hoitajien työtä.

Marjo Miettinen
Apulaisosastonhoitaja
Kuopion yliopistollinen sairaala

Lue lisää
Saamiemme kokemusten mukaan järjestelmä leikkaa turhista käynneistä pois noin 80-90 prosenttia.

Kimmo Karhu
Turvapuhelinpalveluiden kehityspäällikkö
Hoiva Mehiläinen Oy, Joensuu

Lue lisää
Play
Avoin, helposti integroitavissa ja keskustelee sujuvasti muiden järjestelmiemme kanssa.

Kaija Kokkonen
Kotihoidon päällikkö
Kuopion kaupunki

Lue lisää
9Solutions Oy:n ratkaisut helpottavat meidän työskentelyämme suunnattomasti, ja siksi suosittelen samaa kaikkiin vastaaviin laitoksiin.

Jarmo Lohela
Sairaanhoitaja
Oulun yliopistollinen sairaala

Lue lisää
Play
Mainiokoti Kaislassa ollaan oltu tyytyväisiä 9Solutionsiin erityisesti sen takia, että hälytysranneketta käyttämällä asiakas saa avun nopeasti, kun hän sitä tarvitsee. Sari Kauppinen-Hankaa, yksikönjohtaja, Mainiokoti Kaisla
Asiakas saa avun nopeasti, kun hän sitä tarvitsee.

Sari Kauppinen-Hankaa
Yksikönjohtaja, Mainiokoti Kaisla
Hoiva Mehiläinen Oy, Espoo

Lue lisää
Play
Ratkaisu on huomattavasti sujuvoittanut asiakkaiden parissa toimivien hoitajiemme työtä.

Sirpa Saarela
Kehittämiskoordinaattori
Oulun kaupunki

Lue lisää
 
 
Henkilökunta on ollut tyytyväinen ratkaisuun; se on koettu nykyaikaisena ja helpottavan hoitajien työtä.

Marjo Miettinen
Apulaisosastonhoitaja
Kuopion yliopistollinen sairaala

Lue lisää

9Solutions-järjestelmää käyttää yli 1 400 terveydenhuollon organisaatiota sairaaloissa, palvelutaloissa ja kotihoidossa

Kerromme mielellämme lisää

Kari Mustajärvi
Asiakkuuspäällikkö
myynti@9solutions.fi
+358 40 8618 335

Lähetä viesti

Yhteystiedot

Suomi
Elektroniikkatie 2, 90590 Oulu

Ruotsi
C/O Hetch, Henckels torg 2, 252 36 Helsingborg
Postiosoite: Redaregatan 48, 252 36 Helsingborg

Y-Tunnus: 2269554-4
ALV numero: FI22695544

Facebook LinkedIn Instagram Twitter Youtube

.

Hei, miten voimme auttaa?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Yhteystiedot

Suomi
Elektroniikkatie 2, 90590 Oulu

Ruotsi
C/O Hetch, Henckels torg 2, 252 36 Helsingborg
Postiosoite: Redaregatan 48, 252 36 Helsingborg

Y-Tunnus: 2269554-4
ALV numero: FI22695544

Facebook LinkedIn Instagram Twitter Youtube

Sulje

Hello, how can we help you?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Contact information

Finland
Elektroniikkatie 2, FI-90590 Oulu

Sweden
C/O Hetch, Henckels torg 2, 252 36 Helsingborg
Postal address: Redaregatan 48, 252 36 Helsingborg

Facebook LinkedIn Instagram Twitter Youtube

Close

Hej, hur kan vi hjälpa dig?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Kontaktuppgifter

Sverige
C/O Hetch, Henckels torg 2, 252 36 Helsingborg
Postadress: Redaregatan 48, 252 36 Helsingborg

Finland
Elektroniikkatie 2, FI-90590 Uleåborg

Facebook LinkedIn Instagram Twitter Youtube

Close

Hei, miten voin auttaa?

Lähetä viesti

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Etunimi Sukunimi
Titteli
etunimi.sukunimi@9solutions.fi
+358 40 123 4567

Sulje

Hello, how can I help you?

Send a message

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Etunimi Sukunimi
Titteli
etunimi.sukunimi@9solutions.fi
+358 40 123 4567

Sulje

Hej, hur kan jag hjälpa dig?

Skicka ett meddelande

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Etunimi Sukunimi
Titteli
etunimi.sukunimi@9solutions.fi
+358 40 123 4567

Sulje

Tilaa uutiskirje

 
Sulje