9Solutions

Hae sivustolta Languages Extranet › Smooth ›
 
 

9Solutions keräsi 1,7 miljoonan euron rahoituksen viennin vauhdittamiseksi

04/10/2019

9Solutions Oy on saanut 1,7 miljoonaa euroa rahoitusta viennin vauhdittamiseksi. Rahoitukseen osallistuivat yrityksen vanhat omistajat, Oulun Osuuspankki sekä suurimpana yksittäisenä sijoittajana Nordic Option, joka tuli mukaan uutena omistajana.

9Solutions on Suomen johtava paikantavien turva- ja viestintäjärjestelmien sekä älykkäiden hoivaratkaisujen toimittaja. 9Solutions on ollut Suomen nopeimmin kasvavien yritysten joukossa jo neljänä vuonna peräkkäin noin 46 prosentin vuotuisella kasvulla. Yli 1100 terveydenhuollon organisaatiota sairaaloissa, palvelutaloissa ja kotihoidossa käyttää 9Solutions ratkaisua. Yhtiöllä on 50 työntekijää ja myyntiä kahdeksaan maahan. Vuonna 2018 yhtiö perusti tytäryhtiön Ruotsiin. Yhtiö tavoittelee tänä vuonna noin 8,5 miljoonaan euron liikevaihtoa.

“Tavoitteenamme on auttaa yhteiskuntaa väestön ikääntymisestä aiheutuvien haasteiden ratkaisemisessa tarjoamalla moderneja ja kustannustehokkaita ratkaisuja turvallisen ja laadukkaan hoidon tueksi ja arvokkaan ikääntymisen mahdollistamiseksi. Langattomaan ja älykkääseen teknologiaan, pilvipalveluun sekä reaaliaikaiseen paikkatietoon perustuva järjestelmämme mahdollistaa uusien lisäarvoa tuottavien data-analytiikkaa ja tekoälyä hyödyntävien palveluiden kehittämisen ja liittämisen osaksi kokonaisratkaisua ketterästi ja kustannustehokkaasti. Olemme erittäin tyytyväisiä tästä rahoittajien osoittamasta luottamuksesta. Rahoitus antaa meille mahdollisuuden keskittyä toimintamme kansainvälistämiseen sillä intensiteetillä, mitä se erityisesti alkuvaiheessa vaatii,” kommentoi 9Solutions Oy:n toimitusjohtaja Sami Herrala.

Pääomasijoitusrahasto Nordic Optionin toimitusjohtaja Jaakko Lampela on niin ikään erittäin iloinen 9Solutions sijoituksesta. ”9Solutions on rohkeasti ja pitkäjänteisesti rakentanut vaativia teknologiaratkaisuja alati kasvavaan hoivasegmenttiin. Yhtiön ratkaisut kohdistuvat ikääntyneiden määrän kasvavaan palvelutarpeeseen sekä palvelun laatutason optimointi-tarpeeseen. On hienoa, että voimme 9Solutionsin kanssa yhdessä pohjoissuomalaisin voimin ponnistella oululaisen huippuosaamisen kansainvälistämiseksi. Kansainvälistyvä 9Solutions sopii erityisen hyvin Nordic Optionin sijoituskohteeksi, sillä yhtiöllä on jo ennestään salkussaan omistuksia kuudessa pohjois-suomalaisessa kansainvälisille markkinoille suuntautuneessa yrityksessä. Nordic Option tekee 0,5-2,5 miljoonan euron sijoituksia toimintansa jo vakiinnuttaneisiin kasvuvaiheen yrityksiin,” Lampela sanoo.

Myös Oulun Osuuspankki haluaa olla mukana innovatiivisten kasvua ja kansainvälistymistä hakevien yritysten rahoituksissa. “9Solutions Oy on esimerkki yrityksestä, jonka kasvun ja kansainvälistymisen rahoituksessa on hyödynnetty OP Oulun tarjoamaa Euroopan Investointipankin takausta”, toteaa OP Oulun asiakkuusjohtaja Kari Ollikainen.”

9Solutions Oy on oululainen ihmisten ja laitteiden paikannukseen perustuvien terveydenhuollon turvallisuus- ja viestintäratkaisujen markkinajohtaja Suomessa. Yhtiö tarjoaa reaaliaikaisen tilannekuvan mahdollistavia henkilöturva-, hoitajakutsu-, kulunhallinta- ja paikannusratkaisuja sekä älykkäitä hoivaratkaisuja sairaaloihin, palvelutaloihin ja kotihoitoon.

Nordic Option Oy on pohjoissuomalaisiin kasvuyrityksiin sijoittava pääomasijoitusrahasto, jonka pääomistajat ovat Arvo Sijoitusosuuskunta, Partnera ja Oulun kaupunki. Yhtiön tavoitteena on tarjota pohjoinen vaihtoehto pienten ja keskisuurten yritysten kasvun ja kansainvälistymisen mahdollistamiseen.

Lisätiedot:
Sami Herrala, Toimitusjohtaja 9Solutions Oy, sami.herrala@9solutions.com 050 386 9132

Jaakko Lampela, Toimitusjohtaja Nordic Option Oy, jaakko.lampela@nordicoption.fi 050 566 5385

Kari Ollikainen, Asiakkuusjohtaja Oulun OP kari.ollikainen@op.fi 010 2535 301

Uutiset

Uutiset

Yhteystiedot

Suomi
Elektroniikkatie 2, 90590 Oulu

Ruotsi
C/O Hetch, Henckels torg 2, 252 36 Helsingborg
Postiosoite: Redaregatan 48, 252 36 Helsingborg

Y-Tunnus: 2269554-4
ALV numero: FI22695544

Facebook LinkedIn Instagram Twitter Youtube

.

24/7 Asiakastuki: +358 20 752 9055
Puhelinvaihde: +358 20 752 9050

Hei, miten voimme auttaa?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Yhteystiedot

Suomi
Elektroniikkatie 2, 90590 Oulu

Ruotsi
C/O Hetch, Henckels torg 2, 252 36 Helsingborg
Postiosoite: Redaregatan 48, 252 36 Helsingborg

Y-Tunnus: 2269554-4
ALV numero: FI22695544

Facebook LinkedIn Instagram Twitter Youtube

Sulje

Hello, how can we help you?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Contact information

Finland
Elektroniikkatie 2, FI-90590 Oulu

Sweden
C/O Hetch, Henckels torg 2, 252 36 Helsingborg
Postal address: Redaregatan 48, 252 36 Helsingborg

Facebook LinkedIn Instagram Twitter Youtube

Close

Hej, hur kan vi hjälpa dig?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Kontaktuppgifter

Sverige
C/O Hetch, Henckels torg 2, 252 36 Helsingborg
Postadress: Redaregatan 48, 252 36 Helsingborg

Finland
Elektroniikkatie 2, FI-90590 Uleåborg

Facebook LinkedIn Instagram Twitter Youtube

Close

Hei, miten voin auttaa?

Lähetä viesti

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Etunimi Sukunimi
Titteli
etunimi.sukunimi@9solutions.fi
+358 40 123 4567

Sulje

Hello, how can I help you?

Send a message

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Etunimi Sukunimi
Titteli
etunimi.sukunimi@9solutions.fi
+358 40 123 4567

Sulje

Hej, hur kan jag hjälpa dig?

Skicka ett meddelande

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Etunimi Sukunimi
Titteli
etunimi.sukunimi@9solutions.fi
+358 40 123 4567

Sulje

Tilaa uutiskirje

 
Sulje