9Solutions

Hae sivustolta Languages Extranet › Smooth ›
 

9Solutions Oy:n 4 miljoonan euron osakeanti ylimerkittiin etuajassa

28/06/2022

Suomalainen kasvusijoitusyhtiö Springvest Oyj järjesti touko-kesäkuun vaihteessa 9Solutions Oy:lle 4 miljoonan euron osakeannin, joka ylimerkittiin etuajassa.

“Olemme hyvin iloisia, että saimme järjestää 9Solutions Oy:lle osakeannin. Yhtiö tekee tärkeää työtä terveydenhuollon tehostamiseksi ja ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Springvestille on aina ollut tärkeää, että sen kohdeyhtiöt tavalla tai toisella parantavat maailmaa ja 9Solutions on tästä malliesimerkki.” Springvestin toimitusjohtaja Päivi Malinen kommentoi ennen rahoituskierrosta.

“9Solutions toimii kolmen globaalin megatrendin harjalla: Terveydenhuoltomenojen kasvu kiihtyy ympäri maailmaa, vanhusten osuus väestöstä kasvaa nopeasti, ja hoitajien työ on sekä henkisesti että fyysisesti vaativaa” 9Solutions Oy:n toimitusjohtaja Sami Herrala kiteyttää. “Työvoiman riittävyys terveydenhuollossa on valtava haaste. Tavoitteenamme on antaa terveydenhuollon ammattilaisille enemmän aikaa ihmisten hoitoon ja hoivaan esimerkiksi tehostamalla viestintää ja automatisoimalla työnkulkuja. Näin ammattilaiset voivat keskittyä olennaiseen, työ on entistä mielekkäämpää – ja teknologian ansiosta tekijöitä tarvitaan vähemmän.”

Yhteensä jo lähes 2000 terveydenhuollon asiakasorganisaatiota käyttää 9Solutions Oy:n tuotteita; useita yliopistosairaaloita, keskussairaaloita ja terveyskeskuksia sekä yli 1500 hoivaorganisaatiota Suomessa ja Ruotsissa. 

9Solutions Oy:n liiketoiminta on kääntynyt haastavien koronavuosien jälkeen taas voimakkaaseen kasvuun. Neljäs kvartaali vuonna 2021 oli Yhtiön historian paras. Sama trendi on jatkunut, kun ensimmäinen kvartaali vuonna 2022 oli historian paras ensimmäinen kvartaali. 

Lue alkuperäinen artikkeli: https://www.springvest.fi/ajankohtaista/springvest-jrjest-4-miljoonan-euron-osakeannin-oululaiselle-lykkiden-hoivaratkaisujen-toimittajalle

www.springvest.fi

www.9solutions.com

Uutiset

Uutiset

Yhteystiedot

Suomi
Elektroniikkatie 2, 90590 Oulu

Ruotsi
C/O Hetch, Henckels torg 2, 252 36 Helsingborg
Postiosoite: Redaregatan 48, 252 36 Helsingborg

Y-Tunnus: 2269554-4
ALV numero: FI22695544

Facebook LinkedIn Instagram Twitter Youtube

.

24/7 Asiakastuki: +358 20 752 9055
Puhelinvaihde: +358 20 752 9050

Hei, miten voimme auttaa?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Yhteystiedot

Suomi
Elektroniikkatie 2, 90590 Oulu

Ruotsi
C/O Hetch, Henckels torg 2, 252 36 Helsingborg
Postiosoite: Redaregatan 48, 252 36 Helsingborg

Y-Tunnus: 2269554-4
ALV numero: FI22695544

Facebook LinkedIn Instagram Twitter Youtube

Sulje

Hello, how can we help you?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Contact information

Finland
Elektroniikkatie 2, FI-90590 Oulu

Sweden
C/O Hetch, Henckels torg 2, 252 36 Helsingborg
Postal address: Redaregatan 48, 252 36 Helsingborg

Facebook LinkedIn Instagram Twitter Youtube

Close

Hej, hur kan vi hjälpa dig?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Kontaktuppgifter

Sverige
C/O Hetch, Henckels torg 2, 252 36 Helsingborg
Postadress: Redaregatan 48, 252 36 Helsingborg

Finland
Elektroniikkatie 2, FI-90590 Uleåborg

Facebook LinkedIn Instagram Twitter Youtube

Close

Hei, miten voin auttaa?

Lähetä viesti

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Etunimi Sukunimi
Titteli
etunimi.sukunimi@9solutions.fi
+358 40 123 4567

Sulje

Hello, how can I help you?

Send a message

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Etunimi Sukunimi
Titteli
etunimi.sukunimi@9solutions.fi
+358 40 123 4567

Sulje

Hej, hur kan jag hjälpa dig?

Skicka ett meddelande

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Etunimi Sukunimi
Titteli
etunimi.sukunimi@9solutions.fi
+358 40 123 4567

Sulje

Tilaa uutiskirje

 
Sulje