9Solutions

Hae sivustolta Languages Extranet › Smooth ›
 
 

9Solutions Oy:n hoitajakutsu-, turva- ja paikannusjärjestelmä Kainuun uuteen sairaalaan

27/11/2017

Kainuun uusi sairaala saa käyttöönsä viimeisintä tekniikkaa edustavan hoitajakutsu- ja henkilöturva- sekä henkilö- ja laitepaikannusjärjestelmän. Terveydenhuollon turvallisuus- ja viestintäratkaisuihin erikoistunut 9Solutions Oy on tehnyt sopimuksen järjestelmien toimittamisesta Kajaanissa rakenteilla olevaan sairaalaan. Sopimus kattaa laitteiden ja järjestelmien lisäksi näihin liittyviä palveluja, jotka yritys tuottaa pilvipalveluna.

Toimitusjohtaja Sami Herrala 9Solutions Oy:stä luonnehtii sopimusta erittäin huomattavaksi – jo pelkästään siksi, että yritys toimittaa uuteen sairaalaan laajan kokonaisratkaisun.

”Kainuuseen nousee suuri, merkittävä ja huippunykyaikainen sairaala. Meidän kannaltamme on hienoa, että voimme olla osaltamme mukana sen toteuttamisessa”, hän toteaa.

9Solutions on saavuttanut vahvan aseman sairaaloissa, terveysasemilla, palvelutaloissa ja kotihoidossa käytettävissä turvallisuus- ja viestintäratkaisuissa. Toimitusjohtaja Herrala arvioikin, että yritys on ylittänyt toiminnassaan merkittävän rajan.Useassa vaiheessa toteutettava sairaalan uudisrakennus- ja peruskorjaushanke Kajaanissa valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2021. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän projektipäällikkö Terho Pekkala kertoo, että suurhankkeen tarkoitus on uudistaa niin palvelut, organisaatio kuin sairaalakin.

 ”Tavoitteena on tehdä tehokas, kuntouttava hoitoympäristö, joka palvelee kainuulaisia tulevat vuosikymmenet”, hän kertoo.

Sairaalassa toimivat jatkossa sekä perusterveydenhuollon palvelut että kaikki keskeiset erikoisalat kuten päivystys ja leikkaus- ja synnytystoiminta.

”Suunnittelussa korostuvat tilojen ja tekniikan turvallisuus ja joustavuus. Kiinteistön ja hoidollisten järjestelmien vaatimuksena ovat älykkyys, helppokäyttöisyys sekä mahdollisuudet laajentaa ja muokata niitä muuttuvien tarpeiden mukaan. Nämä olivat myös 9Solutions Oy:n valinnassa painavia tekijöitä”, arvioi Pekkala.

Kainuun uusi sairaala toteutetaan niin sanotulla allianssimallilla. Kainua-allianssissa ovat mukana Kainuun soten lisäksi rakennusurakoitsijana toimiva Skanska, talotekniikasta ja ICT:stä vastaava Caverion sekä suunnitteluyhtiöt Sweco Architects ja Sweco Rakennetekniikka, Sweco PM ja Sweco Talotekniikka.

Caverionin projektinjohtaja Veikko Laitila kertoo, että 9Solutions Oy:n tarjoama kokonaisuus auttaa osaltaan vastaamaan niihin tavoitteisiin, joita Kainua-allianssi on tulevaisuuden sairaalalle asettanut – muun muassa älykkyyden, muuntojoustavuuden ja potilastyytyväisyyden osalta.

”9Solutions Oy:n järjestelmät liitetään myös saumattomasti osaksi sairaalan toiminnanohjausta”, hän mainitsee.

Lisätiedot

9Solutions Oy, toimitusjohtaja Sami Herrala, 050 3869132
Kainuun sote, projektipäällikkö Terho Pekkala, 044 7970 269
Caverion Suomi Oy, projektinjohtaja Veikko Laitila 0400 660 938

kuva: Kainua – Kainuun uusi sairaala -allianssi

Uutiset

 

Uutiset

Yhteystiedot

Suomi
Elektroniikkatie 2, 90590 Oulu

Ruotsi
C/O Hetch, Henckels torg 2, 252 36 Helsingborg
Postiosoite: Redaregatan 48, 252 36 Helsingborg

Y-Tunnus: 2269554-4
ALV numero: FI22695544

Facebook LinkedIn Instagram Twitter Youtube

.

24/7 Asiakastuki: +358 20 752 9055
Puhelinvaihde: +358 20 752 9050

Hei, miten voimme auttaa?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Yhteystiedot

Suomi
Elektroniikkatie 2, 90590 Oulu

Ruotsi
C/O Hetch, Henckels torg 2, 252 36 Helsingborg
Postiosoite: Redaregatan 48, 252 36 Helsingborg

Y-Tunnus: 2269554-4
ALV numero: FI22695544

Facebook LinkedIn Instagram Twitter Youtube

Sulje

Hello, how can we help you?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Contact information

Finland
Elektroniikkatie 2, FI-90590 Oulu

Sweden
C/O Hetch, Henckels torg 2, 252 36 Helsingborg
Postal address: Redaregatan 48, 252 36 Helsingborg

Facebook LinkedIn Instagram Twitter Youtube

Close

Hej, hur kan vi hjälpa dig?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Kontaktuppgifter

Sverige
C/O Hetch, Henckels torg 2, 252 36 Helsingborg
Postadress: Redaregatan 48, 252 36 Helsingborg

Finland
Elektroniikkatie 2, FI-90590 Uleåborg

Facebook LinkedIn Instagram Twitter Youtube

Close

Hei, miten voin auttaa?

Lähetä viesti

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Etunimi Sukunimi
Titteli
etunimi.sukunimi@9solutions.fi
+358 40 123 4567

Sulje

Hello, how can I help you?

Send a message

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Etunimi Sukunimi
Titteli
etunimi.sukunimi@9solutions.fi
+358 40 123 4567

Sulje

Hej, hur kan jag hjälpa dig?

Skicka ett meddelande

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Etunimi Sukunimi
Titteli
etunimi.sukunimi@9solutions.fi
+358 40 123 4567

Sulje

Tilaa uutiskirje

 
Sulje