9Solutions

Hae sivustolta Languages Extranet › Smooth ›
 
 

9Solutions lahjoitti paikantavat hälytyspainikkeet sairaalan vapaaehtoisille

02/11/2018

Oulun yliopistollisen sairaalan yhteispäivystyksessä toimii 13 vapaaehtoista sairaalaopasta, jotka tarjoavat tietoa päivystyksen asiakkaille sekä tukevat sairaalan potilaita sekä heidän omaisiaan. Toiminta on osa Järjestöt sairaalassa -hanketta, joka koordinoi toimintaa OYS:ssa.

“He ovat ihmisiä joilla on aikaa antaa toisille ihmisille ja haluavat auttaa toista ihmistä”, Katja Kuusela, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori kuvailee sairaalaoppaita.

Sairaalaoppaat tekevät 30 tuntia viikossa vapaaehtoistoimintaa päivystyksen asiakkaiden ja heidän läheistensä hyväksi. He kuuntelevat, opastavat ja auttavat ihmisiä ja tukevat sairaanhoitajien ja lääkäreiden kiireistä arkea.

“Se on aivan korvaamaton apu meille kun hoitajilla ei ole niin paljoa aikaa potilaiden ja omaisten kanssa olla ja jutella kuin heillä”, Juha Kippola, apulaisosastonhoitaja OYS:n yhteispäivystyksestä kommentoi vapaaehtoisten työtä.

9Solutions Oy halusi omalta osaltaan tukea tätä hanketta lahjoittamalla vapaaehtoisille paikantavat hälytyspainikkeet. Hälytyspainikkeen avulla vapaaehtoiset voivat kutsua avukseen vartijan tai hälyttää paikalle hoitohenkilökuntaa mikäli potilaan kunto yhtäkkiä heikkenee. Hälytyspainike välittää apukutsun lisäksi paikkatiedon, jolloin apua saapuu paikalle nopeasti tarvittaessa.

9Solutions Oy:n paikantava hoitajakutsu- ja henkilöturvajärjestelmä ovat jo käytössä OYS:n yhteispäivystyksen henkilökunnalla sekä potilaspaikoilla. Lahjoituksen myötä hälytyspainikkeet tulevat käyttöön myös kaikille yhteispäivystyksen vapaaehtoisille sairaalaoppaille.

Lisätietoja:

Minna Törmälä, markkinointipäällikkö 9Solutions Oy, minna.tormala@9solutions.fi 050 367 2091

Katja Kuusela, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori, Järjestöt sairaalassa -hanke, katja.kuusela@ppsotu.fi 044 742 0601

Uutiset

Uutiset

Yhteystiedot

Suomi
Elektroniikkatie 2, 90590 Oulu

Ruotsi
C/O Hetch, Henckels torg 2, 252 36 Helsingborg
Postiosoite: Redaregatan 48, 252 36 Helsingborg

Y-Tunnus: 2269554-4
ALV numero: FI22695544

Facebook LinkedIn Instagram Twitter Youtube

.

24/7 Asiakastuki: +358 20 752 9055
Puhelinvaihde: +358 20 752 9050

Hei, miten voimme auttaa?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Yhteystiedot

Suomi
Elektroniikkatie 2, 90590 Oulu

Ruotsi
C/O Hetch, Henckels torg 2, 252 36 Helsingborg
Postiosoite: Redaregatan 48, 252 36 Helsingborg

Y-Tunnus: 2269554-4
ALV numero: FI22695544

Facebook LinkedIn Instagram Twitter Youtube

Sulje

Hello, how can we help you?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Contact information

Finland
Elektroniikkatie 2, FI-90590 Oulu

Sweden
C/O Hetch, Henckels torg 2, 252 36 Helsingborg
Postal address: Redaregatan 48, 252 36 Helsingborg

Facebook LinkedIn Instagram Twitter Youtube

Close

Hej, hur kan vi hjälpa dig?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Kontaktuppgifter

Sverige
C/O Hetch, Henckels torg 2, 252 36 Helsingborg
Postadress: Redaregatan 48, 252 36 Helsingborg

Finland
Elektroniikkatie 2, FI-90590 Uleåborg

Facebook LinkedIn Instagram Twitter Youtube

Close

Hei, miten voin auttaa?

Lähetä viesti

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Etunimi Sukunimi
Titteli
etunimi.sukunimi@9solutions.fi
+358 40 123 4567

Sulje

Hello, how can I help you?

Send a message

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Etunimi Sukunimi
Titteli
etunimi.sukunimi@9solutions.fi
+358 40 123 4567

Sulje

Hej, hur kan jag hjälpa dig?

Skicka ett meddelande

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Etunimi Sukunimi
Titteli
etunimi.sukunimi@9solutions.fi
+358 40 123 4567

Sulje

Tilaa uutiskirje

 
Sulje