Uhkaavissa tilanteissa työntekijät voivat kutsua apua paikantavilla turvapainikkeilla
Jyväskylän kaupunki näyttää esimerkkiä työntekijöiden turvallisuuden parantamisessa. Jo noin 1500 kaupungin työntekijällä on paikantava turvapainike, jolla voi kutsua apua uhkaavassa tilanteessa. Eniten langattomia painikkeita on käytössä sosiaali- ja terveydenhuollossa, jossa samalla järjestelmällä hoidetaan asiakkaiden hoitajakutsut. Järjestelmää on laajennettu myös muille kaupungin palvelualueille, kuten nuorisotyöhön ja kulttuuri- ja liikuntapalveluihin. Jyväskylän kaupungin henkilöturvaratkaisussa yhtenä keskeisenä osana on kotimaisen 9Solutionsin kehittämä teknologia. Sosiaali- ja terveydenhuollossa turvateknologiaa on hyödynnetty jo pitkään. Jyväskylä on toiminut edelläkävijänä ja ottanut ratkaisun käyttöön ensimmäisten joukossa kunnan muilla toimialoilla.
Jyväskylässä paikantuvia turvapainikkeita on otettu laajasti käyttöön kaupungin eri yksiköissä, joissa työntekijöillä on mahdollisuus kohdata uhkaava tilanne. Jo noin 1500 työntekijällä on käytössään langaton turvapainike, jolla voi tarvittaessa kutsua apua. Lisäksi toimitiloihin on asennettu kiinteitä turvapainikkeita.
Henkilöturvajärjestelmän rakentaminen aloitettiin palvelutalojen ja terveydenhuollon hoitajakutsupainikkeista ja henkilökunnan turvapainikkeista. Pian järjestelmää laajennettiin kaupungin muille palvelualueille, joissa sitä käytetään lähinnä henkilökunnan turvana. Vaatteisiin kiinnitettäviä langattomia turvapainikkeita on hankittu muun muassa kirjastoihin, museoihin, koulujen oppilashuoltoon, nuorisotyöhön ja yksin työskenteleville henkilöille. Kohteiden valinnassa on huomioitu työntekijöiden ja johdon toiveita sekä työsuojelun ja viranomaisten esityksiä.
– Työnantajalla on velvollisuus järjestää avunpyyntömahdollisuus, jos työssä voi tulla vastaan uhkaavia tilanteita. Henkilöturvajärjestelmää on kehitetty kentältä tulleiden tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Kun turvapainikkeita on hankittu yhteen paikkaan, niitä on pian haluttu muuallekin. Uudet turvaratkaisut on koettu tarpeellisiksi ja toimiviksi. Ne ovat markkinoineet itse itseään, kertoo Jyväskylän henkilöstöpalveluiden kehittämispäällikkö Esa Aaltonen.
Turvateknologian hyödyntäminen on osa kaupungin laajempaa työsuojelukokonaisuutta. Sen lisäksi turvallisuutta edistetään muun muassa koulutuksella, yhteisellä ohjeistuksella, työjärjestelyillä, työtilojen suunnittelulla ja ostettavilla turvapalveluilla.
– Merkittävimmät valintakriteerit turvateknologialle ovat olleet toimintavarmuus, monipuoliset ominaisuudet, integraatiomahdollisuus muihin järjestelmiin ja kokonaisuuden edullisuus. Järjestelmän avulla on aikaansaatu toimiva kokonaisuus, Aaltonen mainitsee.
Etuna reaaliaikainen paikannus
Jyväskylässä käytössä olevat henkilöturvaratkaisut ovat kotimaisen 9Solutionsin kehittämiä ja Virian toimittamia. Turvapainikkeiden idea lähti yrityksen perustaja Sami Herralan henkilökohtaisesta tarpeesta varmistaa omalle isälleen nopea avunsaanti tarvittaessa. Keksintö on jalostunut kokonaisvaltaiseksi järjestelmäksi, jota käyttää nykyisin yli 1300 terveydenhuollon organisaatiota. Turvapainikkeista hyötyvät niin työntekijät kuin palvelutalojen ja kotihoidon asukkaat sekä sairaaloiden potilaat.
– Tähän asti suurin asennus tehtiin Keski-Suomen sairaanhoitopiirin uuteen Sairaala Novaan Jyväskylässä. Kahden vuoden aikana sairaalaan asennettiin 13 000 laitetta, kuten potilaiden hoitajakutsunappeja ja laitteiden paikannustunnisteita. Laitteiden reaaliaikaisen paikannuksen voi halutessaan liittää samaan järjestelmään myös jälkikäteen, Sami Herrala toteaa.
Järjestelmän etuna on reaaliaikaisen paikannuksen tarkkuus kiinteistöjen sisällä. Paikannus tarkentuu jopa huoneen sisällä. Näin apu löytää nopeasti perille, vaikka hälytyksen tehnyt henkilö liikkuisi. Hälytykset saa ohjattua esimerkiksi lähellä oleville kollegoille tai vartijoille.
Ohjelmisto päivittyy automaattisesti
9Solutionsin ohjelmisto tarjotaan palveluna. Näin järjestelmä ei vanhene, vaan kaikilla käyttäjillä on aina uusin ohjelmisto käytössään. Turvapainikkeissa ja muissa laitteissa itsessään ei ole älyä, vaan ominaisuudet päivittyvät ohjelmiston mukana.
– Jyväskylän kaupungissa turvateknologiaa on otettu käyttöön eri kohteissa eri vuosina. Automaattisesti päivittyvän ohjelmiston avulla järjestelmä toimii aina samalla tavalla kaikissa kohteissa. Tästä on etua esimerkiksi silloin, jos henkilökunta siirtyy toimipisteiden välillä, Herrala sanoo.
Vuonna 2009 perustettu 9Solutions on kasvanut Suomen johtavaksi paikantavien turva- ja viestintäjärjestelmien sekä älykkäiden hoivaratkaisujen toimittajaksi. Jatkossa toimintaa on tarkoitus laajentaa myös sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ulkopuolelle. Kysyntää joustaville henkilöturvaratkaisuille on monilla aloilla. Vientiä tehdään Ruotsiin.
Lisätietoja:
9Solutions
Sami Herrala, toimitusjohtaja
puh. 050 386 9132, sami.herrala@9solutions.fi
Jyväskylän kaupunki
Esa Aaltonen, henkilöstöpalveluiden kehittämispäällikkö
puh. 050 590 1000, esa.aaltonen@jyvaskyla.fi
Viria
Toni Mäkelä, yksikön päällikkö / Jyväskylä
puh.040 161 2130, toni.makela@viria.fi
9Solutions Oy on Suomen johtava paikantavien turva- ja viestintäjärjestelmien sekä älykkäiden hoivaratkaisujen toimittaja. Missiomme on luoda ympäristöjä turvalliselle ja laadukkaalle hoidolle mahdollistamalla tehokas viestintä ja tekemällä olennainen tieto helposti saataville vapauttaen aikaa hoitotyölle.