9Solutions

Hae sivustolta Languages Extranet › Smooth ›
 

Kaleva: Ville Isoherraselle dosentin arvo Oulun yliopistolta

02/08/2019

“Oulun yliopisto on myöntänyt dosentin arvon tekniikan tohtori Ville Isoherraselle. Dosentuurin alana on strateginen johtaminen, toiminnallinen erinomaisuus sekä tiedolla johtaminen.

Isoherranen toimi aiemmin yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin johtajana sekä Kerttu Saalasti säätiön asiamiehenä. Nykyisin hän työskentelee tuotehallinnasta ja jälkimarkkinoinnista vastaavana johtajana terveysteknologia-alan yrityksessä.

Dosentin arvo voidaan Suomessa myöntää akateemisesti ansioituneelle henkilölle. Oulun yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentuurin henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, hyvä opetustaito ja julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön tai taiteelliseen työhön.

Dosentin arvo ei luo työsuhdetta dosentin arvon myöntäneeseen yliopistoon.”

Kaleva 31.7.2019

Ville Isoherranen, Director, After Sales

 

Ville Isoherranen on 9Solutions Oy:n tuotehallinnasta ja jälkimarkkinoinnista vastaava johtaja. Hänellä on monipuolinen kansainvälinen johtajakokemus ICT-, energia- ja automaatioliiketoiminnasta sekä yliopistollisen tutkimuksen johtamisesta. Hän kokee olevansa etuoikeutettu toteuttaessaan terveydenhuollon digitalisaatiota, joka rakentuu esineiden internetistä (IoT) ja pilvipohjaisista langattomista ratkaisuista.

 

Uutiset

Uutiset

Yhteystiedot

Suomi
Elektroniikkatie 2, 90590 Oulu
Teknobulevardi 3-5, 01530 Vantaa

Ruotsi
Stortorget 9, 25220 Helsingborg

Y-Tunnus: 2269554-4
ALV numero: FI22695544

Facebook LinkedIn Instagram Twitter Youtube

.

Hei, miten voimme auttaa?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Yhteystiedot

Suomi
Elektroniikkatie 2, 90590 Oulu
Teknobulevardi 3-5, 01530 Vantaa

Ruotsi
Stortorget 9, 25220 Helsingborg

Y-Tunnus: 2269554-4
ALV numero: FI22695544

Facebook LinkedIn Instagram Twitter Youtube

Sulje

Hello, how can we help you?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Contact information

Finland
Elektroniikkatie 2, FI-90590 Oulu
Teknobulevardi 3-5, FI-01530 Vantaa

Sweden
Stortorget 9, 25220 Helsingborg

Facebook LinkedIn Instagram Twitter Youtube

Close

Hej, hur kan vi hjälpa dig?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Kontaktuppgifter

Sverige
Stortorget 9, 25220 Helsingborg

Finland
Elektroniikkatie 2, FI-90590 Uleåborg
Teknobulevardi 3-5, FI-01530 Vanda

Facebook LinkedIn Instagram Twitter Youtube

Close

Hei, miten voin auttaa?

Lähetä viesti

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Etunimi Sukunimi
Titteli
etunimi.sukunimi@9solutions.fi
+358 40 123 4567

Sulje

Hello, how can I help you?

Send a message

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Etunimi Sukunimi
Titteli
etunimi.sukunimi@9solutions.fi
+358 40 123 4567

Sulje

Hej, hur kan jag hjälpa dig?

Skicka ett meddelande

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Etunimi Sukunimi
Titteli
etunimi.sukunimi@9solutions.fi
+358 40 123 4567

Sulje

Tilaa uutiskirje

 
Sulje